Limonadi on perinteinen virvoitusjuoma, jossa soodaveteen on sekoitettu makeaa hedelmämehua. Näin siis yksinkertaistettuna - ja niinhän sitä ”ennen vanhaan” tehtiinkin. Nykyään limonadeja valmistetaan kuitenkin teollisesti pääasiassa lisäämällä veteen runsaasti sokeria, hiilihappoja ja makuaineita. Usein nämä ovat keinotekoisia aromeita, joita myös esansseiksi kutsutaan. Ei kuulosta kovin houkuttelevalta, vai? Limonadit ovat saaneetkin huonon maineen monien mielessä niiden heikkojen ravitsemuksellisten ominaisuuksien ja keinotekoisten ainesosien vuoksi. Siksi limonadi ei useimmille terveellisiä elämäntapoja noudattavalle ole enää vaihtoehto virvoitusjuomaksi. Edes silloin tällöin sen nauttiminen ei tule kyseeseen, jos mielen valtaa ajatus ylisokeroidun esanssilitkun lipittämisestä. Eihän sellaisesta saa kuin pahan mielen ja leveämmän vyötärön?
No - vitsit sikseen, mutta näin mekin asian Ohakunella näemme. Tämä ajatus olikin alkusyöttö sille, miksi päätimme alkaa tekemään limonadeja. Mielestämme niitä voi tehdä toisellakin tapaa. Ihan näin meidän kesken: paremmin!
On hyvä kuitenkin todeta heti alkuun, että limonadi on lähtökohtaisesti herkuttelutuote, eikä sen tarkoituskaan ole olla terveysjuoma. Tämänhän tiedostamme kyllä. Meitä alkoi kuitenkin askarruttamaan, onko siihen aivan pakko iskeä niin hirvittävästi sokeria kuin mitä yleensä on tapana. Samalla halusimme ideologiamme mukaisesti raottaa luonnollisten raaka-aineiden rikasta maailmaa; myös limonadeihin.
Tavoitteemme oli lähteä kehittämään luonnollisemman makuista limonadia vähemmällä sokerilla. Kokeiltiin ja todettiin, että kyllähän se mahdollista on. Ja maistuukin vielä hyvältä.
Eihän limonadissa humalaa voi olla...
Humulus lupulus, eli tuttavallisemmin humala on hamppukasveihin kuuluva kasvi, jota perinteisesti käytetään oluen valmistuksessa sen karvautta ja hedelmäisyyttä tuovien ominaisuuksien vuoksi. Lisäksi se on ihan mukavan näköinen koristekasvi – tämä tiedoksi innokkaille sisustajille! Mutta miten tämä tietotulva nyt limonadeihin liittyy?
No sillä tavalla, että me tykkäämme humalan mausta oluessa, erityisesti silloin kun sitä on paljon. Tästä innostuneena päätimme kokeilla kyseistä kasvia myös limonadin tekemisessä. Usean yrityksen ja erehdyksen jälkeen todettiin, että tämähän voisi toimia. Humalasta saadaan nimittäin uuttamalla irti upeita luonnollisen hedelmäisiä aromeita.
Makuja limonadeihimme syntyi kolme: inkivääri, lime ja vihreä tee. Kaikissa limonadeissa on pohjalla käytetty luomusokeria ja -sitruunamehua. Pohjan luomisen jälkeen tapahtuu meidän taikuus: maustaminen mm. itse puristetulla inkiväärimehulla, vihreällä teellä ja tietysti niillä humalakasveilla. Humalalajikkeista kiinnostuneille tiedoksi, että lime- ja vihreä tee-limonadeissa on käytetty Citraa ja inkiväärissä Mandarina Bavariaa. Näiden lajikkeiden todettiin sopivan juomiin parhaiten, sillä ne tukevat upeasti juomien muita makuja. Melko hienoa, eikö?
Osassa meidän juomiamme on käytetty aromeita – paljastuimmeko huijareiksi? Käytämme joissakin tuotteissamme laadukkaita luontaisia aromeita tarpeen mukaan - luomaan vahvempia makuja. Tällöin meidän ei tarvitse käyttää niin paljon sokeria ja samalla varmistetaan, että tuotteen maku säilyy parempana koko sen elinkaaren. Joku voisi kysyä, että miksi ette käytä vaikkapa pelkästään mehuja maustamiseen. No - kokeiltu on tätäkin. Selkeän ja tunnistettavan maun saavuttamiseksi mehua joutuu lisäämään niin paljon, että lopputulos on oikeastaan lähempänä hiilihapotettua mehua kuin limonadia. Lisäksi tuotteeseen tulisi samalla todella paljon sokeria - siitä mehusta.
Aromeilla on monien mielessä huono maine, mutta laadukkaitakin aromeita on onneksi olemassa. Luontaisia aromeitahan saadaan eristämällä luonnosta sellaisenaan löytyviä aineita. Mikä tärkeintä: kyseisissä aineissa itsessään on aromaattisia ominaisuuksia. Uuttamalla ja tiivistämällä saammekin aikaan paljon voimakkaampia, niitä aitoja makuja. Pieni määrä korkealaatuista luontaista aromia ei tee limonadista luonnotonta pahuutta. Näin me asian Ohakunella näemme.
Onkin äärimmäisen tärkeää valita tuotteisiin aina vain laadukkaimpia raaka-aineita. Siksi useat käyttämistämme ovat luomusertifioituja, tai kuten käyttämämme aromit, ne ovat luonnollisia ja niitä saisi käyttää myös luomutuotteissa. Mainittakoon vielä, että vihreä tee -limonadissamme ei ole käytetty lainkaan aromeita vaan sen maut tulevat yksinomaan teestä, humalasta ja sitruunamehusta. Kannattaa kokeilla, sillä yllätyt varmasti!
Miksi muuten Ohakunen limonadit eivät ole luomua kun kombuchat ovat? Vaikka limonadimme lähes kaikilta osin täyttääkin luomutuotteen kriteerit, joudumme lisäämään niihin säilyvyyden varmistamiseksi pienen määrän kaliumsorbaattia säilöntäaineeksi, joka ei ole luomutuotteissa hyväksytty ainesosa. Vaikka emme luomuksi limonadejamme saa sanoa, niin suurin osa niiden raaka-aineista on luomulaatuisia – siitä olemme ylpeitä.
Lopuksi vielä pari sanaa siitä sokerista. Sokerihan on oleellinen osa virvoitusjuomia tai ainakin limonadeja. Ilman sokeria (tai muuta makeutusta) juomat olisivat ennemminkin makuvesiä. Makeutta limonadeissa on siis oltava, että ne maistuvat hyvälle. Ohakunen ajatusmaailman mukaan sokeria ei kuitenkaan tarvitse lapioida tuotteeseen tarpeettoman paljoa, jotta se maistuu hyvälle. Kaikissa limonadeissamme on käytetty laadukasta luomulaatuista juurikassokeria; kokonaissokereiden määrä on 5,9g/100ml. Vertauksen vuoksi maailman johtavissa cola-juomissa sokeria on yli 10g /100ml. Limonadimme ovat siis huomattavasi kevyempiä ja vähemmän makeita vaihtoehtoja perinteisiin limonadeihin verrattuna. Se on yksi syy sille, miksi limonadimme ovat loistavia jano- ja nautiskelujuomia. Maista itse!